Laskuvarjourheilun historiaan lisää kuvia

Senior Skydivers ry on saanut huomattavan määrän suomalaiseen laskuvarjourheiluun ja sen historiaan liittyviä valokuvia. Aineisto on julkaistu katseltavaksi jAlbum kuva-arkistossa. Näiltä nettisivuilta löytyy arkiston ryhmittely ja kuvakopioita.

Kuva-aineistoon kaipaamme vielä lisää kuvia.

 

Nykyisessä kokoelmassa on kuitenkin vielä selkeitä puutteita. Se ei ole kaikilta osa-alueilta riittävän kattava: useista laskuvarjokerhoista ja niiden toiminnasta ei ole lainkaan kuvia. Myös 1990-luvulta ja sen jälkeen on vähän kuvia. Lisäksi kuvien luovuttajien suhteellisen pieni määrä aiheuttaa tiettyä ”vinoutumaa” (alueellista tai sisällöllistä) kuvien kattavuuden osalta nykyiseen kokoelmaan.

 

Kuvakokoelman tavoitteena on saada sellaisia kuvia, että ne antavan yleiskuvan koko suomalaisesta laskuvarjourheilusta siten, että kaikki kerhot olisivat edustettuina, merkittävimmät kerho- tai kansalliset tapahtumat olisivat esillä ja kerhokohtaiset erikoisuudetkin tulisivat tallennettua. Myös laskuvarjokaluston kehittymiseen liittyvät valokuvat auttaisivat täydentämään tavoitteena olevaa kattavaa yleiskuvaa.

 

Senior Skydivers pyytää laskuvarjokerhoja ja – yhteisöjä sekä laskuvarjourheilun nykyisiä tai entisiä harrastajia kantamaan kortensa kekoon lainaamalla valokuvia skannattavaksi Seniorien nettisivuille. Kuvista olisi hyvä saada taustatietoja, kuten: Milloin kuva on otettu (vähintään arvio), missä, ketä siinä esiintyy, mitä erityistä kuvaan liittyy (tapahtuma tai tilanne, erityisvarusteet, jne.) ja kuka on kuvan ottaja (tai luovuttaja, jos ei ottaja ole tiedossa) ja kuvien lähettäjän yhteystiedot. Kuvat palautetaan muutaman viikon toimitusajalla erikseen sovitulla tavalla. Myös vanhat hyppyvideot tai kaitafilmit tai mieluimmin niistä tehdyt DVD:t kiinnostavat.

 

Kuvia ja aineistoa ottaa Senior Skydivers ry:n puolesta vastaan Eero Kausalainen. Kuvia voi lähettää paperilla tai sähköisenä (mahdollisimman isoksi skannattuna). Eero yhteystiedot ovat:

 

Eero Kausalainen

Maratonkuja 1 A 2

01280 Vantaa

 

040 – 7414 862

 

SENIOR SKYDIVERS RY

 

 

SENIOR SKYDIVERS RY

Suomen laskuvarjourheilun perustaja Kavo Laurila.
Suomen laskuvarjourheilun perustaja Kavo Laurila.
Eero Kausalainen luovutti tekemänsä kuva-aineiston Senior Skydiversille.
Eero Kausalainen luovutti tekemänsä kuva-aineiston...